Loma, mikä ihana sana! Hyvä syy palata entiseen kotikaupunkiin haistelemaan, katselemaan ja kuulostelemaan. Tapaamaan rakkaita ystäviä.
Kaupunkia, jonka kuumuus iskee kasvoille armottomana, jonka keltainen metrolinja ei ole keltainen vaan kultainen. Kaupunkiin, jossa harva näyttää samalta kun minä. (Toisin kun nykyisessä asuinpaikassa helsinkiläislähiössä, jossa 95% näyttää samalta, kun valkoinen, keskiluokkainen perheemme.)
Lopeta jo! käski ystävä, kun ihastelin virtanaan kaiken ihanuutta. Ihana tuokin uusi rakennus (”on kyllä ollut siinä jo vuosikausia”), siistissä kaupungissa rakennustyömaat poissa (”sama hullu liikenne valmiilla teillä”). Ja entinen työpaikka, siellä vasta nostalgia iski. Ihanat kollegat ja kansainvälisyyden kirjo. Muistot on todella saaneet kultauksen!
Arjen tiimellyksessä jonkun paikan ihanuutta ei huomaa, tai ei-niin-ihanat pienet asiat jyräävät yli. Puhumattakaan isoista yhteiskunnan epäkohdista, jotka Qatarin kohdalla tukahduttivat hetkittäin niin, ettei henkeä meinannut saada.
Nyt onkin ihanaa olla ihanuuden kuplassa, hattaraisella lomalla arjesta kaukana. Tarkoituksella julkaisen tämän heti loman alkupuolella, siltä varalta, että ihanuus alkaisi karista.
Lopuksi on todettava, että bloggaaja ilman blogia on kuin uudet perunat ilman voita. Jotain puuttuu. Pitänee lähteä joskus uudelle komennukselle, jotta saa taas kirjoittaa auki havaintojaan. Ruokaohjeita tai tyylivinkkejä en hallitse tarpeeksi ansiokkaasti. Ulkomailla asuvan identiteetti sen sijaan on vahva.
Qatarin auringon alla 