Kategoria(t): Tasa-arvo, Yhteiskunta ja politiikka

Feministi minussa kaipaa Suomea!

Uuteen maahan sopeutumisessa sanotaan olevan useita vaiheita. Kaikkea ihastelevaa kuherruskuukausivaihetta seuraavat kulttuurishokki, vallitsevan tilan hyväksyminen ja varsinainen sopeutuminen. Minulla kuherruskuukausi jatkuu monessa mielessä edelleen. Toinen vuosi täällä Dohassa on ollut helppo, koska koti on valmis, kaupunki tuttu ja mukava ystäväpiiri ympärillä. Pidän arabikulttuuria valtavan kiinnostavana. Erilaiset tavat, asut, ruuat ja arabian kieli tekevät täällä asumisesta kiehtovaa ja rikasta.

Kulttuurishokin vaiheen oireita on kuitenkin ilmassa. Valtava ero suomalaiseen tasa-arvoajatteluun ja -keskusteluun on viime aikoina alkanut vaivata. Suomessa ystäväpiirissäni eletään vahvasti vuotta 2017: miehet pitävät hoitovapaata, pojat leikkivät nukeilla ja keskustelu tietyn sukupuolen asettamista rajoitteista nähdään vanhentuneena. Olen seurannut Suomessa viime aikoina käytyä keskustelua henkilöistä miesten ja naisten sijaan. En ota kantaa, mihin saakka sukupuolten tasa-arvoa pitää yhteiskunnassa viedä mutta onhan Suomi hyvin moderni näissä asioissa.

Pojat keittiössä
Nuoret miehet viihtyvät keittiössä.

Täällä ollaan valovuosia Suomea perässä sekä yhteiskunnallisesti että työelämässä. Apteekissa vaaleanpunaisia laastareita haluavalle pojalleni kommentoitiin, että ne ovat tytöille. Ystäväperheemme tytärtä (muttei poikaa) kehotetaan auttamaan äitiä kotitöissä, jotka äiti tekee perheessä 100-prosenttisesti. (Tässä tosin on eroja, ja monessa perheessä kotityöt tekee palkattu kotiapulainen.) Vaatteet on tiukasti sukupuolitettu enkä voisi kuvitellakaan täällä käytävän keskustelua siitä, voisiko poika pukeutua naamiaisiin prinsessaksi.

Perheen nelivuotiaan ”tyttökalenteri” 🙂

Työelämässä kyse on naisten työnteon heikosta mahdollistamisesta. Qatariin muutetaan yleisesti yhden, yli 50-tuntista työviikkoa tekevän perheenjäsen työn perässä ja se ruokkii väkisin perinteisiä rooleja. Toinen tuo leivän pöytään ja toinen on ”House Manager”, joka hoitaa kaiken muun. Ja lähes aina tämä on nainen. (Lapsi)perheitä, joissa kaksi aikuista käy töissä toki on, mutta kahden ihmisen töissäkäynti vaatii täysipäiväistä apua lastenhoidossa, kotitöissä ja koulukuljetuksissa, sillä työelämä ei todellakaan jousta samalla tavalla kun Suomessa. Vasta täällä olen tajunnut, mitä Suomessa kauan muovattu työelämän perheystävällisyys on. Siellä olen saanut käyttää aamuihin ja iltapäiviin liukumia, tehdä 80 % työaikaa ja hoitaa mieheni kanssa vuoron perään sairaita lapsiamme kotona pelkällä ilmoituksella. Täällä yksityisellä sektorilla painetaan vähintään 48-tuntista viikkoa, ja kotiapulaisen tai House Managerin odotetaan huolehtivan kodista ja sairaista lapsista.

Pohdin, millaisen kuvan meidän lapset, ja erityisesti pojat, saavat täällä naisen ja miehen rooleista. Kapenisiko heidän käsityksensä omasta ja toisen sukupuolen liikkumavarasta, jos asuisimme täällä useita vuosia? Lapsemme (6, 4 ja 1v) ovat vielä niin pieniä, että he huoletta pitävät juuri omista jutuistaan, eivätkä kaveritkaan vielä huomauttele pinkistä pitävälle pojalle tai autoilla leikkivälle tytölle. Mutta missä vaiheessa asenteet alkavat värittymään? Suomessa aiemmat sukupolvet ovat työskennelleet tasa-arvon eteen vuosikymmeniä, ja nyt minä tuon lapseni tänne kasvamaan? En suostu peruuttamaan oman elämäni ja perheeni kohdalla! Oi sisareni Suomesta: kannetaan ylpeydellä tasa-arvon lippua!

Mainokset
Kategoria(t): Arabian kieli, Kulttuuri

Saisinko hedelmän x ja muita arabian saavutuksia

Ilokseni voin todeta, että arabian opiskeluni jatkuu lähes puoleksi vuodeksi venähtäneen tauon jälleen! Harmikseni voin todeta, että xx % viime keväänä opitusta on haihtunut päästä taivaan tuuliin. Mutta yrittänyttä ei laiteta, ja opettajamme, ihana herra Y on onneksi lempeä ja kärsivällinen. Toisin kuin paikallisen kulttuurikeskuksen opet kuulemma, hui. Syy, miksen uskaltautunut tutun opettajan kurssilta mihinkään ulkopuolelle..

Aakkosten opettelun sijaan kurssi on tällä kertaa lähtenyt liikkeelle arjen tilanteista. Toistelemme tervehdyksiä ja kyselemme innostuneina kuulumisia. Ensimmäisellä kurssikerralla saimme lautaselle egyptiläistä aamiaista eli falafel-pullia, full-papumuhennosta, maistettua munakoisoa ja leipää. Yllä ne kuvakaappauksessa, jonka otin käytössämme olevasta sähköisestä Quizlet-työkalusta. Suosittelen!

Viime kerralla ojentelimme toisillemme hedelmiä ja harjoittelimme asioiden haluamista. Osa on helppoja muistaa, kuten banaani = maus. Perheen 4-vuotiaan sanoin: helppoa kuin nakki! Mutta osassa korahtavat suomalaiselle kummalliset kurkkuäänteet ja lempeä opettaja nyökyttelee, että sinne päin.Olemme palanneet lyhyesti myös viime kurssilla opetettujen aakkosten pariin. Ne ovat vaikeita monesta syystä. Osalla kirjaimista on monta eri kirjoitustapaa, riippuen siitä missä kohtaa sanaa se on – alussa, lopussa, keskellä, yhdessä muun sanan kanssa vai irrallaan. Osan kirjaimista voi kirjoittaa kaunolla yhteen mutta osaa ei. Kirjaimeen liittyviä vokaaleja ei merkitä sanaan vaan ne pitäisi vain tietää, tai siis meidän tapauksessamme arvata. Onneksi lempeä herra Y on tottunut opettamaan kuusivuotiaita, ja kehuu pienemmistäkin: Montaas! Oikein! Ja meille taitaville tulee hyvä mieli! 😉

Lopuksi arabialainen pähkinä: Mikä Suomesta tuttu vaateliike löytyy nykyisin myös Dohasta?

Kategoria(t): Arkea ja juhlaa, Kulttuuri

Mieletön kansalliskirjasto on nyt auki

Tehdään isosti kun tehdään! Qatarin ensimmäinen julkinen kansalliskirjasto aukesi tällä viikolla. Yli miljoona kirjaa sisältävä arkkitehtoninen mestariteos tarjosi elämyksiä mielelle ja silmille. Kyseessä on todellakin ensimmäinen merkittävä julkinen kirjasto koko maassa. Tähän saakka kirjastoja on ollut tietääkseni lähinnä kouluissa ja korkeakouluissa. Yhteen maksulliseen, yksityiseen lastenkirjastoon olen törmännyt.

Suomalaisena tämä on tietysti lähes koomista. Teki mieli kailottaa, että Suomessa on kuulkaas jokaisessa pikkukunnassa on oma kirjasto! Tässä huomaa, miten nuori valtio Qatar on. Moni Euroopassa normaali asia on vasta tuloillaan. Tottumattomuuden kirjastossa oloon huomasi lastenosastolla, jossa hyllyjen väleissä oli paljon pudonneita kirjoja ja hyllyt hujan hajan. Maassa, jossa omien jälkeen korjaaminen tuntuu olevan hyvin vaikeaa, riittää kirjastokäyttäytymisessä opeteltavaa.

Mutta ilahduttavaa oli, että kävijöitä oli paljon ja valikoima laaja perinteisistä kirjoista monipuolisiin e-aineistoihin. Rauniomaisesti pohjakerrokseen rakennetussa osastossa sijaitsi historiallinen kokoelma. Lastenosastolla askarreltiin, leikittiin ja pelattiin. Tutkittavaa oli valtavasti. Olemme siis innoissamme! Miehen sanoin: olipa kiva saada jotain muuta kun taas uusi ostari! Niitä täällä riittää.

Kuvat kertokoon!

Kategoria(t): Siirtotyöläiset, Yhteiskunta ja politiikka

Maailman rikkainta valtiota rakennetaan köyhien selkänahasta

Rakennusmiehiä työmaalla Dohassa. Usein pisintä päivää huonoimmissa oloissa tehdään juuri rakennusalalla.

 

Qatar on BKT:llä mitattuna yksi maailman rikkaimmista maista, mutta vaurautta rakennetaan kovalla hinnalla. Eriarvoisuus on käsillä joka päivä ja valtavat luokkaerot ja ihmisten järjestelmällinen hyväksikäyttö on jotain suomalaiselle käsittämätöntä. Monien vierastyöläisten kohdalla voidaan puhua modernin maailman orjuudesta.

Yli 90 prosenttia Qatarin työvoimasta on ulkomaalaista, ja maassa arvioidaan olevan yli 1,5 miljoonaa siirtotyöläistä. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan ongelmat ovat syvällä järjestelmässä. Kaikilla työntekijöillä on oltava heistä vastaava sponsori eikä maasta saa poistua tai työpaikkaa vaihtaa ilman lupaa. Palkat maksetaan usein myöhässä tai ei lainkaan, ja vuosittain satoja ihmisiä kuolee huonon työturvallisuuden seurauksena. Pahnanpohjimmaisena ovat rakentajat, jotka tekevät töitä tuskaisessa kuumuudessa ja pölyssä. Amnestyn mukaan monien rakentajien kuolinsyynä on yleinen uupuminen kovan elämän, huonon ravinnon ja sairauksien seurauksena.

 

Rakennusmiesten asuntoja Dohan ulkopuolella, jossa kävin hyväntekeväisyysjärjestön mukana syksyllä 2016.

 

Vierailulla ruohojuuritason työtä tekevän hyväntekeväisyysjärjestön mukana syksyllä 2016. Järjestön apua tarvittiin, sillä miesten palkat olivat pahasti myöhässä. Tässä huoneessa asuu kuusi rakennusmiestä Nepalista, Bangladeshista ja Keniasta.

 

 

 

Taukopaikka rakennustyömaalla.

 

Kaikkien tilanne ei ole yhtä surkea, mutta harmaan sävytkin saavat surulliseksi. Eriarvoisuus löytyy asiakaspalvelijoiden hymyjen takaa, pitkien työpäivien uuvuttamilta kasvoilta. Elämä koostuu loputtomasta työnteosta, rajoitetusta (usein olemattomasta) vapaa-ajasta ja heikosta ravinnosta. Kaikki työ ei ole raskasta, päinvastoin: henkilökuntaa riittää paikassa kun paikassa valtavasti ja tyhjänpanttina istuskellaan monessa ammatissa. Mutta kaiken ajan työ yleensä vie ja oma vapaus on olematonta. Asunnot ovat pääsääntöisesti valtavan kalliin Dohan ulkopuolella, ja 12 tuntisen työpäivän päälle istutaan työnantajan järjestämässä kimppabussissa tunti suuntaansa.

 

 

Raivostuttavinta on ihmisten huijaaminen. Siivoojalle ei makseta työsopimuksen mukaista 300 euroa kuussa, ainoastaan 250 euroa. Luvattua viikoittaista vapaapäivää ei ole, ja työehdot muuttivat yllättäen. Valittaa ei voi tai uskalla, sillä kotiväki odottaa tuloja ja sopimukseen on sitouduttu. Virallista minimipalkkaa ei esimerkiksi kotiapulaisille ole asetettu.

Kuinka voitte elää siellä, meiltä kysyttiin kesällä Suomessa. Välillä tuntuu, ettei voidakaan. Eriarvoisuuteen ei totu eikä siihen pidäkään tottua. ”Anna tippiä reilusti, kohtele itse ihmisiä hyvin” on yleinen neuvo. Se ei ratkaise rakenteellista ongelmaa, jonka voi ratkaista ainoastaan valtio. Erilaisia parannuksia ja lakimuutoksia on tehty lähivuosina työaikoihin, työoloihin ja maasta poistumiseen liittyen mutta ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat niitä kosmeettisiksi. Missä määrin työläisten oikeuksista oikeasti välitetään ja muutosta halutaan? Siihen ei minulla ole vastausta.

Kategoria(t): Expat-elämä, Työ ja koulu

Suomi-koulu Qatariin

Terveiset Qatarin Suomi-koulun perustamiskokouksesta! Ulkosuomalaisille lapsille suomen kieltä ja kulttuuria tarjoavia Suomi-kouluja toimii yli 45 maassa, mutta Qatarissa sellaista ei vielä ollut. Pian on, kiitos puuhanaisen Karoliinan, joka ”Suomi 100 -hengessä” pisti tuulemaan. Marraskuussa aloittavaan kouluun on saatu innokkaita oppilaita kolmen ryhmän verran ja pätevät opettajatkin löytyivät vaivatta.

Koulua käydään lauantaisin, tunti kerrallaan. Tilat saimme käyttöön paikalliselta ylpeydenaiheeltamme, kv. koulu Qatar Finland International Schoolilta. Aikataulu on suunniteltu niin, että samaan aikaan Suomi-koulun kanssa pyörii koko perheen sählyvuoro koulun salissa. Luvassa siis suomalaisuutta ja liikuntaa ja samassa paketissa!

Suomi-koulujen tavoitteena on tukea suomen kielen säilymistä, opettaa kulttuuria ja helpottaa näin myöhemmin tapahtuvaa kotimaahan paluuta.

Koululle on tilausta, sillä lapset imevät itseensä ennakkoluulottomasti uusia kieliä, mutta äidinkieli ei aina pysy perässä tai rinnalla. Meilläkin istutaan esikoulussa ”söörkölissä” (lattialla päiväpiirissä) ja välitunnit kääntyvät inside ja outside breikeiksi. Välissä huudetaan jalla jalla (mennään!) arabiaksi.

Mielenkiinnolla odotamme, millä kielellä Sofia avaa sanaisen arkkunsa. Tähän mennessä äittä (isä tai äiti) kakka ja kääkkä (koira) vaikuttavat suomelta. Tapojen ja kulttuurin opetuskaan ei ole pahitteeksi. Viimeksi ostarin luistelukentällä sormikkaiden pukeminen teki lapsilla kahden talven tauon jälkeen tiukkaa. Miten nää laitetaan nää sormet?!

Kategoria(t): Expat-elämä

Kotiäidin ahdistustilitys

Joitain päivinä kotiäitiys menee yli suomalaisnaisen hilseen. Ei ne lapset vaan ne muut vanhemmat! Lapsiin, kouluun ja perhe-elämään liittyviä keskusteluita taitaa kestää vaan tietyn määrän kerrallaan ja minulla menee nyt kuppi nurin.

Tekee mieli kiljua että kotiäidit, menkää töihin! Näin teillä ei ole aikaa keskustella 54 viestin mittaisia jaaritteluja lasten koulujen WhatsApp-ryhmissä siitä, onko koulun päätös sallia lasten mennä iltapäivisin ulos oikea tai otetaanko luokassa kengät pois. Ei olisi niin paljon aikaa juoruta, viisastella ja kauhistella. Asioiden mittasuhteet nousevat potenssiin kymmenen kun muutama kotimamma pääsee niitä jauhamaan lämpimikseen.

Erityisesti tämä kohdistuu kouluun. Voi opettaja-miestäni ja kaikkia kollegojaan, saati sitten rehtoreita! Minusta ei kyllä olisi.

 

Keskimmäisen lapsen koulun pihalla odotellaan ja rupatellaan. Joskus liiallisestikin. 

 

Qatariin tullaan työn perässä ja usein yksi palkka riittää mainiosti perheen elättämiseen. Iltapäiväkerhojen ja työelämän joustojen usein puuttuessa on luontevaa ja yleistä, että toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia ja pyörittämään taloutta. Ajatellen edelleen, että kotonaolo on omalla tavallaan etuoikeus, eihän se kaikkialla onnistu näin helposti.

Mutta vetoan teihin, fellow-kotimammat: pitäkää huolta, että arjessanne on jotain muutakin kun lasten asiat. Muuten jää elämä liian kapealle ja asioiden mittasuhteet heittävät häränpyllyä. Minä taidan tehdä peliliikkeen ja alkaa katsella töitä.

Kategoria(t): Istanbul, Matka

Viikonloppu itämaisessa Istanbulissa

IMG_4179.JPG

Qatarista on ollut tyypillistä lennähtää viikonloppureissulle tunnin lentomatkan päähän Dubaihin. Qatarin ja naapureiden kahnausten takia lentoyhteys on nyt poikki, joten olemme katselleet vaihtoehtoisia kohteita lyhyen matkan päästä. Istanbuliin lentää Dohasta nelisen tuntia ja yölennolla se tuntui lyhyeltä. Ja vapauttavinta oli lähteä matkaan YKSIN!

Kahden päivän ja yhden yön pikareissu näytti kiehtovan, moni-ilmeisen kaupungin Aasian ja Euroopan rajapinnassa. Kaupungista osa on Euroopan ja osa Aasian puolella ja molemmat vaikutteet näkyvät. Kumpuilevan maaston keskeltä pilkistivät tasaisin väliajoin minareetin tornit.

Parissa päivässä ehti vaeltaa vanhan kaupungin kujilla, haistella maustebasaarilla, juoda turkkilaista teetä ja ihastella Suuren Basaarin mattoja ja rakennusten holvikaaria. Lauantaina koin väenpaljouden Istiklal Caddesi-ostoskadulla ja vaeltelin sen sivukujilla.

Vanhan rinnalla oli modernia taidetta, vaatekauppojen lähistöllä kulkukissoja ja -koiria. Parasta antia olivat lukemattomat turkkilaiset ravintolat, joista sai takuumaukasta ruokaa parilla eurolla. Hintataso oli hyvin edullinen ja ostosmahdollisuuksia paljon.

Suuressa kaupungissa oli paljon nähtävää. Suosikkini oli historiallinen Sultanahmet, jossa sijaitsevat kuuluisimmat nähtävyydet Hagia Sofia, Sininen Moskeija ja Suuri Basaari. Nykyisin museona toimiva Hagia Sofia oli alunperin kristillinen kirkko, joka muunnettiin moskeijaksi vuonna 1453 turkkilaisten vallatessa Konstantinopolin. Ataturkin ajoista 1930-luvulta saakka rakennus on toiminut museona ja vanhoja kristinuskon aikaisia mosaiikkeja on kaivettu esiin. Rakennuksessa näkee kiinnostavasti kaksi valtauskontoa rinta rinnan, koraanin säkeet neitsyt Marian rinnalla. Vieressä sijaitseva Sininen Moskeija oli muuten vaan valtavan kaunis. Lähellä olisi sijainnut myös Topkapin palatsialue museoineen.

Reissun kruunasi rentouttava ensikosketus turkkilaiseen kylpylään hamamiin. Vuonna 1584 rakennettu Cemberlitas Hamami näytti olevan sekä paikallisten että turistien suosiossa. Suomalainenkin kainosteli aluksi yläosattomuutta muiden naisten kesken. Hamamissa kaikki pestiin samassa historiallisessa tilassa. Riuskaotteinen pesijänainen ei ollut ensimmäistä kertaa asialla ja kainostelu unohtui nopeasti.  Kokemus oli äärimmäisen rentouttava ja olo puhtaampi kun koskaan!

IMG_4203IMG_4208IMG_4213IMG_4174IMG_4175IMG_4190 (2)IMG_4164IMG_4187