Seikkailumatka lännen Zekreetiin ja kiviaavikolle

Qatar on mukava paikka, jossa riittää vierailtavaa ja ihmeteltävää. Dohan valojen jäätyä taa turismin alikehittyneisyys voi kuitenkin yllättää. Suuntasimme Suomen vieraidemme kanssa Qatarin länsiosaan Zekreetiin ja Film Cityyn, nettihakujen mukaan ”linnoitukselle” ja ”Qatarin Hollywoodiin”.  Alku oli lupaava. Ajelimme kahden auton ja kymmenen hengen voimin uudenkarheaa motaria kohti maan länsiosaa. Zekreetin kylään saapumisen jälkeen asfalttitie ja opastekyltit loppuivat mutta navigaattori opasti meidät Zekreetin linnoituksen raunioille, joka … Jatka artikkeliin Seikkailumatka lännen Zekreetiin ja kiviaavikolle

Elämää rakennustyömaalla

Ennen Dohaan muuttoa ajattelin että maailma, tai ainakin kaupungit, olevat pitkälti valmiita. Euroopassa kaupungit on rakennettu jo kauan ennen meidän aikojamme ja uudisrakentaminen rajoittuu tietyille alueille. En osannut ajatella millaiselle rakennustyömaalle muuttaisimme. Qatar oli vielä 1900-luvun alussa köyhä helmenkalastajien maa ja brittien protektoraatti. 1950-luvulla pääkaupunki Dohan asukasluku oli 14 000. Vuonna 1940 löydettiin Dukhanista ensimmäinen öljylähde, ja 1970-luvun alussa valtavat pohjoisen maakaasuvarat. Qatar itsenäistyi syyskuussa … Jatka artikkeliin Elämää rakennustyömaalla

Emiiri makuuhuoneessani

Kesäkuun alussa Qatarista kuului kummia. Naapurimaat Arabiemiraatit,  Bahrain, ja Saudi-Arabia sekä pari muuta valtiota olivat katkaisseet diplomaattisuhteet Qatariin. Taustalla oli kytenyt vuosien ajan lukuisia kiistoja aina arabikevään tapahtumista Iranin suhteisiin saakka. Lyhyesti: Saudi-Arabia ja Iran taistelevat alueen hegemoniasta ja Qatar on toisaalta ollut Saudien koalitiossa Jemeniä pommittamassa, toisaalta Iranin ja Qatarin välisellä merialueella oleva valtava kaasukenttä tekee Qatarista Iranin liittolaisen. Myös alueen maiden terrorismiyhteydet, suhtautuminen … Jatka artikkeliin Emiiri makuuhuoneessani

Terrorismista ja iPadeista

  Qatar on Suomen ja Arabiemiraattien jälkeen maailman turvallisin maa, uutisoitiin syksyllä. Muutimme lintukodosta toiseen!  Qatar ei tullut ennen tänne muuttoa ensimmäisenä mieleen turvallisuudesta, mutta nyt allekirjoitan tuon rankingin täysin. Maassa eletään monessa mielessä herran kurissa ja nuhteessa. Tiukan työlupakäytännön vuoksi kaikilla tänne tulevilla on joku syy, eli työ tai perhe. Kaikilla on oltava vastuuhenkilö eli sponsori nuhteettomuuden takaamassa. Sampsan työpaikka ”sponsoroi” häntä ja minun … Jatka artikkeliin Terrorismista ja iPadeista