Kategoria(t): Tasa-arvo, Yhteiskunta ja politiikka

Feministi minussa kaipaa Suomea!

Uuteen maahan sopeutumisessa sanotaan olevan useita vaiheita. Kaikkea ihastelevaa kuherruskuukausivaihetta seuraavat kulttuurishokki, vallitsevan tilan hyväksyminen ja varsinainen sopeutuminen. Minulla kuherruskuukausi jatkuu monessa mielessä edelleen. Toinen vuosi täällä Dohassa on ollut helppo, koska koti on valmis, kaupunki tuttu ja mukava ystäväpiiri ympärillä. Pidän arabikulttuuria valtavan kiinnostavana. Erilaiset tavat, asut, ruuat ja arabian kieli tekevät täällä asumisesta kiehtovaa ja rikasta.

Kulttuurishokin vaiheen oireita on kuitenkin ilmassa. Valtava ero suomalaiseen tasa-arvoajatteluun ja -keskusteluun on viime aikoina alkanut vaivata. Suomessa ystäväpiirissäni eletään vahvasti vuotta 2017: miehet pitävät hoitovapaata, pojat leikkivät nukeilla ja keskustelu tietyn sukupuolen asettamista rajoitteista nähdään vanhentuneena. Olen seurannut Suomessa viime aikoina käytyä keskustelua henkilöistä miesten ja naisten sijaan. En ota kantaa, mihin saakka sukupuolten tasa-arvoa pitää yhteiskunnassa viedä mutta onhan Suomi hyvin moderni näissä asioissa.

Pojat keittiössä
Nuoret miehet viihtyvät keittiössä.

Täällä ollaan valovuosia Suomea perässä sekä yhteiskunnallisesti että työelämässä. Apteekissa vaaleanpunaisia laastareita haluavalle pojalleni kommentoitiin, että ne ovat tytöille. Ystäväperheemme tytärtä (muttei poikaa) kehotetaan auttamaan äitiä kotitöissä, jotka äiti tekee perheessä 100-prosenttisesti. (Tässä tosin on eroja, ja monessa perheessä kotityöt tekee palkattu kotiapulainen.) Vaatteet on tiukasti sukupuolitettu enkä voisi kuvitellakaan täällä käytävän keskustelua siitä, voisiko poika pukeutua naamiaisiin prinsessaksi.

Perheen nelivuotiaan ”tyttökalenteri” 🙂

Työelämässä kyse on naisten työnteon heikosta mahdollistamisesta. Qatariin muutetaan yleisesti yhden, yli 50-tuntista työviikkoa tekevän perheenjäsen työn perässä ja se ruokkii väkisin perinteisiä rooleja. Toinen tuo leivän pöytään ja toinen on ”House Manager”, joka hoitaa kaiken muun. Ja lähes aina tämä on nainen. (Lapsi)perheitä, joissa kaksi aikuista käy töissä toki on, mutta kahden ihmisen töissäkäynti vaatii täysipäiväistä apua lastenhoidossa, kotitöissä ja koulukuljetuksissa, sillä työelämä ei todellakaan jousta samalla tavalla kun Suomessa. Vasta täällä olen tajunnut, mitä Suomessa kauan muovattu työelämän perheystävällisyys on. Siellä olen saanut käyttää aamuihin ja iltapäiviin liukumia, tehdä 80 % työaikaa ja hoitaa mieheni kanssa vuoron perään sairaita lapsiamme kotona pelkällä ilmoituksella. Täällä yksityisellä sektorilla painetaan vähintään 48-tuntista viikkoa, ja kotiapulaisen tai House Managerin odotetaan huolehtivan kodista ja sairaista lapsista.

Pohdin, millaisen kuvan meidän lapset, ja erityisesti pojat, saavat täällä naisen ja miehen rooleista. Kapenisiko heidän käsityksensä omasta ja toisen sukupuolen liikkumavarasta, jos asuisimme täällä useita vuosia? Lapsemme (6, 4 ja 1v) ovat vielä niin pieniä, että he huoletta pitävät juuri omista jutuistaan, eivätkä kaveritkaan vielä huomauttele pinkistä pitävälle pojalle tai autoilla leikkivälle tytölle. Mutta missä vaiheessa asenteet alkavat värittymään? Suomessa aiemmat sukupolvet ovat työskennelleet tasa-arvon eteen vuosikymmeniä, ja nyt minä tuon lapseni tänne kasvamaan? En suostu peruuttamaan oman elämäni ja perheeni kohdalla! Oi sisareni Suomesta: kannetaan ylpeydellä tasa-arvon lippua!

Mainokset

Tekijä:

Viisihenkinen perheemme asuu tekosaaristossa aavikolla, jossa sade on lämpöä eksoottisempaa. Löydät blogin ja yhteystiedot Facebookista nimellä qatarinauringonalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s