Kategoria(t): Siirtotyöläiset, Yhteiskunta ja politiikka

Maailman rikkainta valtiota rakennetaan köyhien selkänahasta

Rakennusmiehiä työmaalla Dohassa. Usein pisintä päivää huonoimmissa oloissa tehdään juuri rakennusalalla.

 

Qatar on BKT:llä mitattuna yksi maailman rikkaimmista maista, mutta vaurautta rakennetaan kovalla hinnalla. Eriarvoisuus on käsillä joka päivä ja valtavat luokkaerot ja ihmisten järjestelmällinen hyväksikäyttö on jotain suomalaiselle käsittämätöntä. Monien vierastyöläisten kohdalla voidaan puhua modernin maailman orjuudesta.

Yli 90 prosenttia Qatarin työvoimasta on ulkomaalaista, ja maassa arvioidaan olevan yli 1,5 miljoonaa siirtotyöläistä. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan ongelmat ovat syvällä järjestelmässä. Kaikilla työntekijöillä on oltava heistä vastaava sponsori eikä maasta saa poistua tai työpaikkaa vaihtaa ilman lupaa. Palkat maksetaan usein myöhässä tai ei lainkaan, ja vuosittain satoja ihmisiä kuolee huonon työturvallisuuden seurauksena. Pahnanpohjimmaisena ovat rakentajat, jotka tekevät töitä tuskaisessa kuumuudessa ja pölyssä. Amnestyn mukaan monien rakentajien kuolinsyynä on yleinen uupuminen kovan elämän, huonon ravinnon ja sairauksien seurauksena.

 

Rakennusmiesten asuntoja Dohan ulkopuolella, jossa kävin hyväntekeväisyysjärjestön mukana syksyllä 2016.

 

Vierailulla ruohojuuritason työtä tekevän hyväntekeväisyysjärjestön mukana syksyllä 2016. Järjestön apua tarvittiin, sillä miesten palkat olivat pahasti myöhässä. Tässä huoneessa asuu kuusi rakennusmiestä Nepalista, Bangladeshista ja Keniasta.

 

 

 

Taukopaikka rakennustyömaalla.

 

Kaikkien tilanne ei ole yhtä surkea, mutta harmaan sävytkin saavat surulliseksi. Eriarvoisuus löytyy asiakaspalvelijoiden hymyjen takaa, pitkien työpäivien uuvuttamilta kasvoilta. Elämä koostuu loputtomasta työnteosta, rajoitetusta (usein olemattomasta) vapaa-ajasta ja heikosta ravinnosta. Kaikki työ ei ole raskasta, päinvastoin: henkilökuntaa riittää paikassa kun paikassa valtavasti ja tyhjänpanttina istuskellaan monessa ammatissa. Mutta kaiken ajan työ yleensä vie ja oma vapaus on olematonta. Asunnot ovat pääsääntöisesti valtavan kalliin Dohan ulkopuolella, ja 12 tuntisen työpäivän päälle istutaan työnantajan järjestämässä kimppabussissa tunti suuntaansa.

Raivostuttavinta on ihmisten huijaaminen. Siivoojalle ei makseta työsopimuksen mukaista 300 euroa kuussa, ainoastaan 250 euroa. Luvattua viikoittaista vapaapäivää ei ole, ja työehdot muuttivat yllättäen. Valittaa ei voi tai uskalla, sillä kotiväki odottaa tuloja ja sopimukseen on sitouduttu. Virallista minimipalkkaa ei esimerkiksi kotiapulaisille ole asetettu.

Kuinka voitte elää siellä, meiltä kysyttiin kesällä Suomessa. Välillä tuntuu, ettei voidakaan. Eriarvoisuuteen ei totu eikä siihen pidäkään tottua. ”Anna tippiä reilusti, kohtele itse ihmisiä hyvin” on yleinen neuvo. Se ei ratkaise rakenteellista ongelmaa, jonka voi ratkaista ainoastaan valtio. Erilaisia parannuksia ja lakimuutoksia on tehty lähivuosina työaikoihin, työoloihin ja maasta poistumiseen liittyen mutta ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat niitä kosmeettisiksi. Missä määrin työläisten oikeuksista oikeasti välitetään ja muutosta halutaan? Siihen ei minulla ole vastausta.

Mainokset

Tekijä:

Viisihenkinen perheemme asuu tekosaaristossa aavikolla, jossa sade on lämpöä eksoottisempaa. Löydät blogin ja yhteystiedot Facebookista nimellä qatarinauringonalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s