Kategoria(t): Arkea ja juhlaa, Expat-elämä, Kulttuuri

Uudet ihmiset ympärillä 

Ulkomaille muuton parhaita puolia taitaa olla se, miten maailma aukeaa uudella tavalla. Tämä maailman kolkka ei ollut minulle mitenkään tuttu ennestään, mitä nyt Saudi-Arabiasta olin kauhistellen lukenut Jean Sassoonin Prinsessa-kirjoista. Kv. politiikan opinnoissa ei paljon Qatarista tai sen naapureista Omanista ja Arabiemiraateista puhuttu. Lähi-idästä tai muista arabimaista ensimmäinen assosiaatio oli sodat.

Kasperin luokkalaisia

Nyt elinpiiriini on tupsahtanut muun muassa libanonilainen naapuriperhe, egyptiläinen arabianopettaja,  ja liuta Kasperin luokkalaisia, joista osasta en edelleenkään tiedä mistä he ovat. Synttäreille on kutsuttu Yehia, Maleeka, Sultan ja Ayan. Kaikki on syksyllä Kasper kuitannut englantilaisiksi, englanniksi kun koulussa juttelevat. Nyt arvelen, että Yehia ja Sultan olisivat qatareita sekä tiedän Maleekan egyptiläiseksi ja Ayanin pakistanilaiseksi.  Lasten vanhempien myötä olen saanut elämääni useamman uuden tuttavuuden, joiden kautta  oppia elämästä arabimaassa.

Olen sanonut, että moneen maahan olisin valmis muuttamaan mutten sentään Saudi-Arabiaan. Nyt viikonloppuina tapasin siellä asuvan suomalaisnaisen, jonka kertomukset avasivat taas silmät uudelle  ja saivat yhden henkisen rajan liikkeelle. Todella, sielläkin elää suomalaisia, muunmaalaisia, ihmisiä. Älä koskaan sano ei koskaan!

Mainokset

Tekijä:

Viisihenkinen perheemme asuu expatien ja arabien Dohassa, jossa sade on lämpöä eksoottisempaa. Löydät blogin ja yhteystiedot Facebookista nimellä qatarinauringonalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s