Kategoria(t): Kulttuuri

Puskaradiosta kuultua

Unohtakaa google. Ensisijainen tietolähde täällä ovat muut ihmiset. Uusien asukkaiden ei auta kun kysellä kyselemistään. Puskaradio on kullanarvoinen, kun etsii lapsille harrastuksia, lähipuistoa tai Sofialle lastenlääkäriä. 

Puskaradiosta olemme kuulleet mistä huonekalukauppoja löytyy, mistä voisi löytää kuntosalin ja ettei ajokorttia anomaan mennessä kannata laittaa shortseja, silloin virastosta lentää pihalle. 

On hämmentävää huomata, ettei netistä oikein löydy tietoa eikä monia asioita mainosteta lainkaan. Ja vaikka mainostettaisiin, eivät tiedot aina pidä paikkansa. Olimme suunnitelleet pienelle iltapäivän veneretkelle menoa loman alun kunniaksi, niitä kun mainostettiin talomme hissin seinällä. Firmaan soittaessani minulle ystävällisesti kerrottiin, ettei päivälähtöjä ole, ”ehkä sitten kun viilenee”. Se niistä mainoksista. 

Onneksi olen kyselevä ihminen ja Facebookin erilaiset ryhmät sekä tiivis Suomi-yhteisö ovat vastanneet aina tarvittaessa. Illalla olen menossa yhdestä Facebook-ryhmästä bongaamaani joogaan. Jännityksellä odotan, onko sitä. 

Mainokset

Tekijä:

Viisihenkinen perheemme asuu expatien ja arabien Dohassa, jossa sade on lämpöä eksoottisempaa. Löydät blogin ja yhteystiedot Facebookista nimellä qatarinauringonalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s